Vuonna 1984 Hollolassa perustettu Kilpi-Koskinen Oy sijaitsee Lahdessa Vipusenkadun teollisuusalueella. Yritys toimii yli 20 vuoden kokemuksella kaikilla opastealan sektoreilla. Uutta näkyvyyttä tarvitaan silti aina.
Kilpi-Koskisella pidetään internettiä tärkeänä välineenä tunnettuuden ja sitä kautta asiakkaiden saamisessa. Opasmedian asiakkaana yritys on ollut vuodesta 2002 lähtien.
— Internet on tätä päivää. Olemme luopumassa paperiluetteloista. Internetissä ihmiset käyvät poimimassa palveluita, ja ne jotka kilpiä tarvitsevat, saavat meidät metsästettyä sieltä, miettii Petri Lahtinen Kilpi-Koskinen Oy:stä.
Kilpi-Koskisen päätuotteita ovat kaiverretut kilvet ja irtokirjaimet, kiinteistöjen ja toimitilojen porras- ja ilmoitustaulut sekä ulko-opasteet, aluekartat ja liikennemerkit, teollisuuden opastekilvet sekä erilaiset konekilvet.
— Helsingin seudulla ja Etelä-Suomessa aika paljon puuhastellaan, mutta projekteja on ympäri Suomea, Petri Lahtinen kertoo.
— Aina näkyvyys nimeä vahvistaa. Lähtökohtaisesti markkinoinnin tavoitteena on asiakaskontaktien määrä, se että saa tulemaan puheluita tänne. Aina siitä joku jää haaviin ja tilaa, naurahtaa Lahtinen.